Haku yksinyrittäjien toimintatukeen koronatilanteessa avautuu mahdollisimman pian


(päivitetty 6.4.)

Valtioneuvosto hyväksynee asetuksen yksinyrittäjien tukemiseen tarkoitetuista valtionavustuksista kunnille torstaina 8.4.2020, jonka jälkeen haku kunnissa pyritään avaamaan mahdollisimman pian. Ohjeet kertaluontoisen 2000 euron arvoisen toimintatuen hakemiseen julkaistaan Vantaan kaupungin ja BusinessVantaan verkkosivuilla.

Haku tapahtuu siitä kunnasta, mihin yritys on rekisteröity. Tuki myönnetään yksinyrittäjän toiminnan harjoittamisesta johtuvien menojen kattamiseen.

Kuka voi hakea tukea?

Tukea voi hakea yksin taloudellista toimintaa harjoittava Suomessa toimiva päätoiminen yrittäjä, riippumatta toiminnan oikeudellisesta muodosta ja rahoitustavasta. Yksinyrittäjäksi määritellään yrittäjä tai ammatinharjoittaja, jolla ei ole palveluksessaan palkattua työvoimaa, mukaan lukien freelanceryrittäjät.

Tuen ehdot

Avustuksen myöntämisen ehtona on yksinyrittäjän osoittama merkittävä heikentynyt taloudellinen tilanne ja liikevaihdon alenema koronaviruksen takia 31.12.2019 jälkeen. Tuki on harkinnanvarainen. Tukea ei voi myöntää, jos yritys on ollut taloudellisissa vaikeuksissa ennen koronakriisiä, eikä yritykselle, jolla on verovelkoja.

Avustusta voidaan maksaa 1.3.2020 – 31.8.2020 aiheutuneisiin kustannuksiin. Tuki on määräaikainen, ja sitä voi hakea yhden kerran 30.9.2020 saakka.

Yksinyrittäjän tukea voi hakea rinnakkain yrittäjille tulossa olevan laajennetun työttömyystuen kanssa. Jos 2000 euron tukea haetaan kiinteisiin kuluihin, se ei vaikuta työttömyysturvaan. Sen sijaan, jos tukea käytetään yrittäjän palkkaan tai muuhun ansiotulona pidettävään vastikkeeseen, joka on saatu korvauksena työstä, voi se vaikuttaa työttömyysturvan määrään.

Lisätietoja:

Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisemasta tiedotteesta: Yksinyrittäjille 2000 euron toimintatuki koronavirustilanteessa – haku avautuu mahdollisimman pian.

Valtioneuvoston verkkosivujen Yritysosuus usein kysytyistä kysymyksistä liittyen koronavirukseen.

Lue myös Suomen Yrittäjien kokoamat ohjeet Kaikki koronasta -sivuilta.

BusinessVantaa -yrityspalveluverkoston tietopaketti yrittäjä- ja yrityspalveluista koronavirustilanteessa.

Uutiset
16.9.2020 A high tech twist to agrarian roots - caucO
15.9.2020 Webinar on EU funding for small and medium-sized enterprises 29.9.2020 at 10-13
14.9.2020 Urban Tech solutions from Vantaa - Finn-ID
4.9.2020 Ruoan kiertotalous kaupunkikortteleissa -webinaari
Katso kaikki uutiset
Business Vantaa