Kaupunkiviljelykokeiluista vauhtia omaan tuotekehittelyyn

6Aika CircularHoodFood-hanke toteuttaa yhdessä yritysten ja taloyhtiöiden kanssa uniikkeja kaupunkiviljelykokeiluja Hakunilassa. Kokeiluissa yritykset pääsevät testaamaan omia kaupunkiviljelyratkaisujaan aitoon kokeiluympäristöön, eli hakunilalaiseen VAV Asunnot Oy:n taloyhtiöön. Mukaan kokeiluun lähtivät Helsieni, iFarm, Kasviportaat Oy sekä BlokGarden. Yritysten innovatiivisten ratkaisujen avulla taloyhtiön asukkaat pääsevät viljelemään monipuolisesti omaa ruokaa. Asukkaille opetetaan mm. sienten kasvatusta pihassa ja he pääsevät kasvattamaan ruokaa sekä sisällä Supragarden vesiviljelyjärjestelmällä, että ulkona laatikkoviljelmillä. Kokeilu vauhdittaa Vantaalla toimivan ruokaklusterin tavoitetta olla urbaanin ruoan pääkaupunki vuoteen 2025 mennessä.

 

Timo Koljonen iFarmilta esittelee Cropper-salaattibaaria vantaalaisen taloyhtiön asukkaille.

Timo Koljonen iFarmilta esittelee Cropper-salaattibaaria vantaalaisen taloyhtiön asukkaille.
Kuva:Markku Laine

 

Lisää käyttäjäkokemuksia ja ideoita tuotekehittelyyn  

 Kokeiluun osallistuvalla iFarmilla ollaan kiinnostuneita ennen kaikkea yhteisviljelyn konseptin toimivuudesta yleisellä tasolla. Kokeilu on heille myös erinomainen mahdollisuus saada realistisia käyttäjäkokemuksia ja parannusideoita.

”Koemme kokeilun olevan myös mainio tapa lisätä tietoisuutta kerrosviljelystä kestävänä tapana tuottaa torjunta-aineetonta, aitoa lähiruokaa ympäri vuoden. Olemme ilahtuneita Vantaan kaupungin sekä muiden kokeilun mahdollistaneiden toimijoiden aktiivisesta ja suuntaa näyttävästä otteesta kokeilun järjestämiseksi, ja haluamme omalla osallistumisellamme kannustaa muitakin tahoja konkreettisiin toimiin asian tiimoilta, mukaan lukien myös pilotointia suurempi mittakaava.”  EU Sales Director Timo Koljonen Ifarmilta toteaa.

Kaskelantie 1:een tulee kaksi iFarm Cropper kerrosviljelykaappia. Kaappeihin toimitetaan esikasvatettuja taimia, joita asukkaat kasvattavat yhdessä Growtune-ohjelmiston kanssa. Kaapeissa voidaan kasvattaa mm. Jäävuorisalaattia, Frisee-salaattia, Rucolaa, Basilikaa, Tilliä, Persiljaa, Cosmopolitan-salaattia, Pinaattia ja Pak Soita. Pienellä hoidolla kaapit tuottavat jopa yli 300 kasvia kuukaudessa- ympäri vuoden, säässä kuin säässä.

Tavoitteena nykyistä helpommat kaupunkiviljelyratkaisut

Kasviportaat Oy:n keskeisimmiksi tavoitteiksi muodostuvat urbaanien kaupunkiviljelyratkaisujen helpottaminen, Supragarden puutarhajärjestelmän testaaminen, asukkaiden mielipiteet käytännöstä ja järjestelmän kehittäminen jatkossa, jotta se saataisiin laajemmin käyttöön taloyhtiöihin.

 Supragarden vesiviljelyjärjestelmä on Suomessa kehitetty ja valmistettava sisäkasvatusjärjestelmä, joka sisältää tekniikan ja tarvikkeet ruokakasvien ja viherkasvien istutukseen ja kasvatukseen. Vesiviljelyjärjestelmässä ei käytetä multaa ja se säästää vettä jopa 70% verrattuna multakasvatukseen.

Yhteisöviljelmiä avaimet käteen -mallilla

BlokGardenilla puolestaan haetaan kokeilusta lisää kokemusta siitä, kuinka auttaa kerrostalon asukasyhteisöä kaupunkiviljelmällä.

”Kiinnostus kaupunkiviljelyä kohtaan on ollut kovassa kasvussa ja varsinkin yhdessä tehtynä sillä on monia positiivisia vaikutuksia omassa korttelissa. Yhteisöviljelmä tutkitusti lisää asukkaiden vuorovaikutusta, lisää huolenpitoa talosta ja pihasta sekä vähentää ilkivaltaa. Haluamme pystyä tuomaan yhteisöviljelmän avaimet käteen periaatteella sekä pystyä aktivoimaan yhteisöä erilaisilla toimilla hoitamaan puutarhaansa. – Perustajajäsen Tuomas Ilander BlokGardenilta toteaa

 Kaskelantielle tulee 14 blokgarden laatikkoa, joista syntyy kerrostalon yhteisöviljelmä. Blokgardenin työpajassa tutustutaan laatikkoviljelyyn ja siihen, kuinka tehdä sitä yhdessä muiden kanssa. Lisäksi asukkaat pääsevät istuttamaan taimia ja tutustumaan kasvienhoito-sovellukseen.

 VAV mukana rakentamassa vihreämpää Vantaata

Itse kokeilualustan tarjoava VAV Asunnot Oy pyrkii aktiivisesti tarjoamaan kiinteistöjensä asukkaille mahdollisuuksia yhteisölliseen toimintaan. Kysyttäessä VAV:ilta keskeisiä syitä hankkeeseen mukaan lähtöön Viestintä- ja markkinointipäällikkö Minna Pääkkönen toteaa:

 ”Näemme, että Kaskelantie 1:n hankkeella voimme kannustaa muitakin talojamme käyttämään asukastoiminnan määrärahaa kaupunkiviljelyyn ja näin tuomaan mukavaa yhdessä tekemisen meininkiä asukkaiden kesken”

 

 Pölyttäjämehiläisiä ja digitaalinen oppimisympäristö

Kaskelantien ympäristöön ollaan myös sijoittamassa yhteistyössä Tanskasta tulevan Habeetats- yrityksen kanssa pölyttäjämehiläisten pesiä. Kokeilu luo ihanteelliset olosuhteet pölyttäjämehiläisten hyödyntämiseen kaupunkiviljelyssä. Kokeilu tuo myös digitaalisen oppimisympäristön kouluille, joissa opiskelijat voivat aktiivisesti seurata ilmastonmuutoksen vaikutuksia mehiläisissä ympäri vuoden.

 

6Aika CircularHoodFood -hanke on osa Suomen kuuden suurimman kaupungin 6Aika-strategiaa. 6Aika on Suomen kuuden suurimman kaupungin, Helsingin, Espoon, Vantaan, Tampereen, Turun ja Oulun yhteinen kestävän kaupunkikehityksen strategia. Yhteiskehittämiseen ja kaupunkien, yritysten ja muiden organisaatioiden sekä toimialojen rajoja ylittävään yhteistyöhön perustuva strategia tarjoaa esimerkiksi erilaisia kokeilualustoja ja toimintaympäristöjä kehittäjien käyttöön. Vantaalla 6Aika tarkoittaa uuden kokeilua ja uudenlaista kaupungissa tai kaupungin kanssa tapahtuvaa kehittämistä.

Uutiset
20.7.2021 Osaamisen johtaminen ohjaamaan uuden teknologian hyödyntämistä
5.7.2021 SuomiAreena 16.7.2021: Uuden teknologian hyödyntämiseen tarvitaan osaava ammattilainen
28.6.2021 Kaupunkiviljelykokeiluista vauhtia omaan tuotekehittelyyn
23.6.2021 Työntekijävalinnassa ratkaisevat koulutus, kielitaito ja asenne, ei syntyperä
Katso kaikki uutiset
Business Vantaa