Vantaan keskustojen elinvoima edelleen hyvällä tasolla

Elävät kaupunkikeskustat – yhdistys on jälleen julkistanut vuotuiset elinvoimalaskennan tulokset. Laskentaa on tehty yli 40 suomalaisessa kaupunkikeskustassa. Vantaa osallistui laskentaan vuonna 2020 neljättä kertaa.

Poikkeuksena vuotena 2020 laskentojen perusteella keskustojen elinvoima laski koronatilanteen vaikutuksesta lähes kaikkialla Suomessa. Kauppojen vähentyessä ravintolat kuitenkin säilyttivät asemansa. Vapautuneisiin liiketiloihin on sijoittunut toimistoja ja muita palveluita.

Elinvoimalaskennassa seurataan tyhjien liiketilojen osuutta, joka jaetaan kaupungin asukasluvulla. Mitä vähemmän tyhjää liiketilaa on ja mitä enemmän lauantaisin palvelevia liikkeitä löytyy, sitä elinvoimaisempi keskusta on kyseessä.

Vantaalla laskennassa on mukana kahdeksan keskustaa: Tikkurila, Aviapolis, Hakunila, Kivistö, Koivukylä, Korso, Martinlaakso ja Myyrmäki. Lisäksi mukaan on otettu neljä kaupan keskittymää: Tammisto, Vantaanportti, Petikko-Varisto ja Porttipuisto.

Vuoden 2020 tulokset osoittavat, että Vantaan keskustojen elinvoima on koko maan tuloksiin verrattuna hyvä vallitsevasta koronatilanteesta huolimatta. Kaupungin elinvoimaluku on edellisen vuoden nousun jälkeen notkahtanut vain hieman alaspäin. Luku on nyt 3,5 sen ollessa edellisenä vuonna 3,7.

Tikkurilan keskustan elinvoimaluku on vuonna 3,8 kun edellisenä vuonna luku oli 4,1. Tämän vuoden laskusta huolimatta Tikkurilan elinvoimaluvun vuosimuutos neljän vuoden ajalta on edelleen plussan puolella, toisin kuin monessa muussa Suomen kaupungissa. Tikkurilassa lauantaiyritysten (maanantaista lauantaihin toimivat kaupat ja ravintolat) osuus kaikista liiketiloista oli 59 % kun koko maan keskiarvo on 46 %. Vahvuutena Vantaalla näkyy tyhjänä olevien liiketilojen pieni osuus. Tyhjien toimitilojen osuus on Tikkurilassa 7,9 % keskiarvon maanlaajuisesti ollessa 11,5 %.

Keskustoista parhaiten tarkastelujaksolla kehittyivät Myyrmäki ja Hakunila, joissa elinvoiman kehitys oli positiivista, vaikka niissä korkea tyhjien liiketilojen osuus on edelleen haasteena. Heikennystä on tullut eniten Martinlaaksossa, jossa paikallinen kauppakeskus oli remontissa laskennan aikaan ja Aviapoliksessa, jossa lentoaseman tilanne oli koronavuodesta johtuen poikkeuksellinen. Kaupallisista keskittymistä vahvin on Vantaanportti. Parhaiten elinvoimaansa on kasvattanut Porttipuisto. Eniten laskua kirjattiin Petikko – Varistossa, jossa lauantaisin palvelevien yritysten osuus on laskenut ja tyhjien tilojen määrä on kasvanut.

ekk-2021-elinvoimajulkistus

ekk-elinvoimajulkistus-2021-liite

liitetaulukko-ekk-elinvoima-2021

vantaa-keskustat-elinvoimalaskenta-yhteenveto

Elinvoimalaskennan tulokset – Vantaa

 

Edellisten vuosien laskennat

Vuoden 2019 vertailutaulukot ja aineistot (julkistettu 05/2020)

Vuoden 2018 vertailutaulukot ja aineistot (julkistettu 05/2019)

Vuoden 2017 vertailutaulukot ja aineistot (julkistettu 05/2018)

Elinvoima-asiantuntija, FM Martti Wilhelms (puh. 050 538 4334, s-posti martti.wilhelms *salokorpi.com)TietoJärjestelmäPalvelu Salokorpi Oy on mitannut yli viisi vuotta elinvoiman kehittymistä Suomen kaupunkikeskustoissa Mittauksessa käytetään Elävät Kaupunkikeskustat (EKK) ry:n kehittämää elinvoimalaskentamenetelmää. Se perustuu liiketilojen käyttöön laskentahetkellä.  

Lisätietoja: Erityisasiantuntija Mirka Järnefelt mirka.jarnefelt*vantaa.fi  puh. 040-125 8535

Uutiset
23.6.2021 Työntekijävalinnassa ratkaisevat koulutus, kielitaito ja asenne, ei syntyperä
22.6.2021 Uuden teknologian hyödyntämiseen tarvitaan osaava ammattilainen
21.6.2021 Haluaisiko yrityksenne osallistua International Talent -ohjelmaan?
11.6.2021 Neuvontaa ja apua omistajanvaihdoksiin
Katso kaikki uutiset
Business Vantaa